perjantai 27. tammikuuta 2017

Italian sankarit, osa 1.

Hellou!

Kuten jo viime viikolla lupailtiin, tänään aloitan esittelyt meidän huikeasta jengistä, joka matkaa kahden viikon päästä Italiaan työharjoitteluun! Kaikenkaikkiaan meitä lähtee 11 henkilöä, mutta aloitetaan tänään kolmen henkilön esittelyillä. 😎

 

Ensimmäisenä esitellään itse allekirjoittanut, blogin ylläpitäjä, Rami Prusila. Olen siis 22 vuotias ensimmäisen vuosikurssin opiskelija täällä Vierumäellä. Liikunta on ollut aina iso elämääni ja nuorempana on tullut touhuttua kaikenlaista liikunnan parissa. Nykyisin pelailen golfia, jonka lisäksi olen suuri jalkapallon ystävä! Elämä Vierumäellä on huikeeta! Aina riittää tekemistä, ihmiset ympärillä on mahtavia ja opiskelukin sujuu siinä samalla. 😉 Koulun alettua mietin, että haluaisin kokeilla työharjoittelua ulkomailla ja kun mahdollisuus siihen tuli, niin tartuin siihen välittömästi! Vaikka kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä löytyykin jo, niin kyllä Italian työharjoittelu tarjoaa aivan uusia haasteita! Italian haasteissa kiehtoo se, että työskentely siellä tapahtuu englanniksi ja täysin uudessa ympäristössä sekä kulttuurissa. Liikkuva koulu- hanke on mielestäni tärkeä ja on hienoa pääsviemään sitä ulkomaille. Toivon kehittyväni työharjoittelussa etenkin englannin kielessä, mutta lisäksi haluan saada uusia ideoita ja toteutustapoja koulupäivien aktivointiin ja liikunnan lisäämiseen. Kiva päästä itse kehittelemään ja kokeilemaan erilaisia aktiivisia opetustapoja, uskon, että työharjoittelusta jää paljon käteen niin itselleni, kuin myös lapsille ja opettajlle. Hieno jengi lähössä reissuun, tulee huikeeta !


Rami 



Seuraavaksi kauniimman sukupuolen edustajat pääsevät ääneen. Aloitetaan Sohvista. 😊

 
Heippa! Täällä kirjoittelee 21- vuotias tyllerö Sohvi, toisen vuosikurssin opiskelija. Rakastan elämää täällä Vierumäen kampuksella. Täällä opistolla pääsee tekemään niin monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja ja sen lisäksi ympärillä kaikki on samanhenkisiä liikuntaan hurahtaneita ihmisiä. Tiesin ensimmäisen vuoden aikana haluavani toisena vuotena lähteä ulkomaille työharjoitteluun, kielitaitoa kehittämään ja kokemuksia keräämään. Kun kuulin, että pääsen tähän Italia -projektiin, niin aikamoisen iso hymy oli tämän tytön kasvoilla!


Italiaan lähtöä odotan innolla, tietysti pieni hyvä jännitys mahan pohjukoilla. En ole aikaisemmin käynyt Italiassa, ja vihdoin pääsen tutustumaan kyseiseen kauniiseen maahan! Tietenkin odotan myös italialaisten lasten ja nuorten kanssa toimimista ja heidän ohjaamista, kuitenkin niin erilainen kulttuuri kyseessä kuin Suomi.
Huipennukseksi luultiin, että päästään myös mukaan koulun puolesta laskettelureissulle! Ja koska itse rakastan laskettelua, niin mikä olisikaan parempi ympäristö päästä pitkästä aikaa suksien päälle kuin Italia.
Meitä on hyvä porukka lähdössä, joten aivan varmasti saadaan ikimuistoinen reissu aikaiseksi! Palaillaan, arrivederci! 
 
Sohvi 
 Ja kolmantena Riina esittelee itsensä!
 
Heipsun!

Täällä kirjoittelee joukon nuorin naispuolinen opiskelija, joka tunnetaan nimellä Riina.

Aloitin tänä vuonna liikunnanohjauksen AMK:n hyppäämällä suoraan toisen vuosikurssin kelkkaan. Syy tähän harppaukseen on alta löytyvä liikuntaneuvojan ammattinimike. Opintojen suuntautuessa jo neljättä vuotta putkeen liikuntaan voidaankin jo päätellä, että liikunta on mielestäni huippu juttu!
Matkaa Italiaan odotan innolla. Olen innokas tapaamaan uusia ihmisiä ja tutustumaan heidän käytäntöihin. En myöskään voi kieltää, että eri kulttuurin liikuntapaikat ja tavat eivät kiinnostaisi.
Italiassa haluaisin oppia italialaisten liikuntakasvatuksesta. Myös liikkuvan koulun vieminen Italiaan on huikea homma: on hauska nähdä, miten italialaiset ottavat koppia erilaisista tuntien aktivointi-ideoista sekä demoista.
Ps. Eikä pidä unohtaa, että saan jakaa kokemuksen mahtavien liikunta-alan tovereideni kanssa, joilla on myös taskut pullollaan liikunta-alan osaamista sekä uusia ideoita projektin toteuttamiseksi -  this is awesome!
 
20160616_204350.jpg
Riina
Ja näin, nyt on ensimmäiset opiskelijat esitelty! Pysykää linjoilla, lisää on luvassa! Viikonloppuja kaikille! 😎

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti